Viherryttäminen

Otsikko saattaa ensin alkuun herättää aiheellisen kysymyksen, että mikä? Kyseessä on suomennos termistä, joka sisältyy EU:n komission loppuvuonna antamaan tiedonantoon CAP-uudistuksesta. Englanniksi sana on ”greening” ja on siis suomenkielessä saanut yllä mainitun muodon.

Mitä tuo viherryttäminen sitten oikein tarkoittaa? Yksinkertaisesti sanottuna komissio esittää vihreämpää maataloustukea eli maanviljelijän tulisi tehdä enemmän ympäristöä turvaavia tekoja maataloustukea saadakseen. Nykyään ympäristötukea saa yli 90 prosenttia maatiloista. Jatkossa onkin huolehdittava siitä, että tuo prosentti pysyy korkeana. Jos velvoitteet käyvät kalliiksi tai muuten hankaliksi toteuttaa, on vaara, että maatilat eivät haluakaan sitoutua ympäristötuen ehtoihin.

Maataloutta syytetään usein esimerkiksi Itämeren kuormittamisesta. Ympäristötuen tavoitteena on muun muassa vähentää päästöjä vesistöihin. Pitää muistaa, että myös maataloustuottajat haluavat puhtaampia vesistöjä ja kantavat huolta Itämeren tilasta. Eivät he siis tieten tahtoen syydä lannoitteita ja torjunta-aineita pelloilleen siinä määrin, että siitä osa huuhtoutuisi vesistöihin.

Myönnän, että osa tuottajista ympäri Eurooppaa on sitä mieltä, että ympäristötuki on maataloustukea sinällään ja sen mukana vain ”turhana rasitteena” tulevat ympäristöä tukevat toimenpiteet. Pahimmillaan siis koetaan, että tuki kuuluu saada ja sillä hyvä. Onneksi tämä osa on vähemmistö ja tiedetään, että kaikkien etu on tulevaisuudessa puhdas luonto ja puhdas ruoka.

Olen kuullut, että Suomessa on työryhmä, joka pohtii toimenpiteitä viherryttämiselle Suomessa. Muuta en sitten tästä olekaan kuullut. Nyt olisi tuhannen taalan paikka olla aloitteellinen ja miettiä ja ideoida sitä, miten ympäristötukea voisimme hyödyntää. Jälleen kerran minulla on tunne, että ollaan pahasti myöhässä.

Komission esittämät uudet ajatukset ympärivuotisesta viherpeitteisyydestä ja ekologinen kesannoinnista eivät miellytä. Nykyisiä keinoja pitäisi tehostaa ja kohdentaa paremmin sen sijaan, että keksitään tukku uusia. Myös tuottajille itselleen lankeaa asiassa innovaattorin ja toteuttajan virka. Mitä täsmällisempiä toimenpiteitä tehdään, sen parempi on lopputulos. Hyviä ideoita siis kaivataan, eivätkä nämä välttämättä ole edes niitä kalleimpia.

Yksi tiedonannon johtoajatuksista on byrokratian vähentäminen ja tukien yksinkertaistaminen. Pahalta näyttää. Uusien ideoiden ja vaatimusten täyttäminen helposti tuo lisää papereita täytettäväksi ja tihentää viidakkoa. Toivottavasti tämäkään ei lamaannuta suomalaista tuottajaa, eikä visio kasvavista paperipinoista toteudu.

Se mitä meillä ei ole varaa menettää, on hyvä maine kuluttajien silmissä. Jos ympäristötuen ehdot kovenevat, eivätkä tuottajat halua niihin sitoutua, on signaali huono. Nyt pitää huolehtia siitä, että olemme etujoukoissa innovoimassa ja viemässä ajatuksiamme eteenpäin niin, että maine puhtaan ruuan tuottajana säilyy.