Suomen itsetunto EU:ssa meni överiksi

Nykypäivä 13.11.2009

Viime viikot on keskusteltu mediassa ja muualla suurella innolla siitä, ketkä suomalaiset sopivat EU:n huippuvirkoihin. Hallitus päätti, että se ajaa komissaari Olli Rehnille mahdollisimman painavaa salkkua komission sisällä. Tämä oli oikea ja viisas ratkaisu. Viime keskiviikkona myös parlamentin täysistunto keskusteli aiheesta. Pääviesti oli, että nimityksissä pitää noudattaa alueellista sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Komissaari Olli Rehn on hoitanut tehtäviään hyvin ja saanut paljon ansaitsemaansa luottamusta. Erityisesti komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso luottaa Rehniin ja tämä on avannut mahdollisuuden komission varapuheenjohtajaksi ja EU:n ulkoministeriksi eli korkeaksi edustajaksi.

Aluksi tämä näytti myös poliittisesti hyvältä, kun komission puheenjohtajan paikka meni EPP:lle ja presidentin paikka näytti menevän S&D:lle. Huomattuaan, että presidentin virka ei tule olemaan kovin keskeinen, demarit eivät enää halunneetkaan sitä. Tämän seurauksena ulkoministerin paikka onkin menossa heille ja liberaalit ovat jäämässä ilman merkittävää paikkaa. Tämä on muuttanut koko pelin luonteen tässä vaiheessa.

Suomalaiset heittivät presidenttipeliin vaatimattomasti kolme nimeä, Lipposen, Ahtisaaren ja Halosen. Kaikkien pätevyys tehtävään olisi kiistaton. Eri asia on, oliko viisasta pelin alkuvaiheessa heittää ehdokas ulkoministeriksi ja kolme nimeä presidentiksi. Yksikään muu maa edes suurista jäsenmaista ei toiminut samalla tavalla. Moni ihmetteli minulle henkilökohtaisestikin sitä, että eikö tämä nyt ole jo vähän liikaa pienelle maalle. Tuntuukin siltä, että kerrankin Suomella oli itsetuntoa, mutta taisi koko homma mennä jo överiksi.

Vaikuttaakin siltä, että nämä suomalaisnimet otettiin muualla esiin enemmänkin Tony Blairin upottamiseksi kuin varsinaiseksi ehdokkaiksi. Suomessa taas demarinimien nostaminen saattaa johtua profiilinnostoyrityksestä, koska demarit ovat jääneet ulkopoliittisessa keskustelussa sivuraiteille.

Presidentin virkaan ei haluta voimakasta persoonaa ja vaikuttajaa. Presidentin valta tullaan rajoittamaan minimiin. Tästä syystä painava komissaarinsalkku on paljon tärkeämpi kuin presidentin virka, vaikka kyse ei olisikaan korkeasta edustajasta. Pääministeri Matti Vanhanen toimi täysin oikein korostaessaan, että hallituksen linja on tukea ensisijaisesti Rehnin painavaa salkkua. Ja jos sitten todella tulee esiin mahdollisuus presidentin virkaan, niin siihen reagoidaan sitten nopeasti.

Jos huippuvirkaa Suomelle ei nyt saada, kaksi asiaa pitää hyvillä mielin kuitenkin todeta. Ensinnäkin se, että suomalainen, kansallinen itsetunto on vihdoinkin löytynyt, vaikka saatettiin jo mennä hiukan liian pitkälle. Toiseksi, että viime aikoina joka päivä on Suomessa uutisoitu EU:sta virkakeskustelun takia. Toivottavasti sama linja jatkuu ja jatkossa myös muista EU-asioista keskustellaan yhtä ahkerasti.