Suomalaista sokeria - mutta kuinka kauan? (Turun Sanomat)

Suomen maatalous on suurten muutosten edessä. Huomisessa EU:n täysistunnossa Strasbourgissa esityslistalla on komission päätöslauselma sokerin markkinajärjestelmän uudistuksesta. Maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel saa vastattavakseen kysymyksen kestävän sokerituotannon ylläpitämisestä koko EU:n alueella.

Komissaarin vastaus tulee olemaan mielenkiintoista kuultavaa. EU:n perussopimuksessa korostetaan, että maataloutta tulisi voida harjoittaa tasapuolisesti koko Euroopan unionin alueella, Sama periaate vahvistettiin myös Eurooppa-neuvoston Brysselin kokouksen loppupäätelmissä vuodelta 2002. Maatalouskomissaari on kuitenkin antanut ymmärtää olevansa valmis luopumaan tästä periaatteesta ainakin sokerintuotannon osalta. Toivoa vain sopii, että tämä ei ole päänavaus muunkin maataloustuotannon osalta.

Toinen komissaari Fischer Boelin esittämä ajatus on, että sokerin tuotantoa pitäisi jatkaa vain kaikkein kilpailukykyisimmissä maissa. Suomi ei tässä tilanteessa pärjää kilpailussa eteläisempien EU-maiden kanssa, ei sokerin, eikä muunkaan tuotannon osalta. Meillä muun muassa kasvukausi on huomattavasti lyhyempi ja kylmempi, kylvötöihin päästään paljon myöhemmin kuin esimerkiksi Espanjassa. Käytännössä viljely tulisi uudistuksen jälkeen keskittymään muutamaan Keski-Euroopan maahan.

Komission esityksessä todetaan myös, että tuotanto on saatava vastaamaan kulutusta. Tämän perusteella suuret ylituottajamaat, kuten Ranska saisivat edelleen rauhassa jatkaa ylituotantoa. Suomen, joka on alituottajamaa ja muutaman muun tuotanto loppuisi jollain aikavälillä kokonaan. Onko reilua ja tasapuolista pyyhkäistä ylituotanto pois tällä keinolla? Kuten MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä on todennut, on logiikka tässä verrattavissa siihen, että yhteiskunta päättäisi lopettaa pienet eläkkeet jotta se voisi korottaa suurempia.

Sokerijuurikkaiden viljelijöiden tulevaisuus on siis Suomessa vaakalaudalla. Kysymys ei ole kuitenkaan yksin heistä. Komission esityksellä on vaikutuksia paitsi pelkkään sokerijuurikkaan viljelyyn, myös kuljetukseen, kauppaan sekä teollisuuteen ja näiden kautta työllisyyteen. Lissabonin strategian välitarkastelussa todetaan keskeisiksi asioiksi nykyistä korkeampi kasvu ja tuottavuus sekä työllisyys. Esitys sotii kaikkia näitä tavoitteita vastaan.

Viljelyn lopettamisen seuraukset olisivat monen varsinaissuomalaisen kunnan kannalta katastrofaaliset. Näiden kuntien talous on riippuvainen sokerintuotannosta saatavista verotuloista. Uudistuksella tulisi olemaan varsin kauaskantoiset vaikutukset.

Samaan aikaan kun Euroopassa kampanjoidaan tupakan vaaroja vastaan, tukee Euroopan unioni tupakan viljelyä noin 900 miljoonalla eurolla vuodessa. Miksi sokerin tuotannon tukeminen olisi eri asia? Sokeria käytetään päivittäin monissa elintarvikkeissa, eikä sen haitoista voi puhua samana päivänä kuin tupakan.

Tupakan tuottajamaiden parlamentaarikot ovat kiivaasti puolustaneet omiaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että suomalaisten europarlamentaarikkojen on nyt aika ottaa asiakseen pitää kynsin hampain suomalaisen sokerinviljelyn ja suomalaisen maatalouden puolta.

Unionin laajentuessa yhteinen maatalouspolitiikka joutuu koetukselle. Seuraavaksi laajentumisvuorossa olevat Bulgaria ja Romania, Turkista puhumattakaan, ovat maatalouspainotteisia talouksia. Kun yhteiseen maatalouspolitiikkaan ei ole luvassa huomattavia lisävaroja, joudutaan olemassa oleva kakku jakamaan uusiksi. Mikäli nyt annamme periksi taistelussa sokerintuotannon tuista voimme samalla alkaa jättää hyvästejä muillekin suomalaisten viljelijöiden saamille tuille. Hyvästit on jätettävä sitä nopeammin mitä kiivaampi laajentumisvauhti on.