Kataisesta pääministeri! (Länsi-Suomi)
Kunnallisvaalit on taas käyty ja Kansallisen Kokoomuksen kannalta hienolla menestyksellä. Puolueen uusi puheenjohtaja Jyrki Katainen osoitti olevansa taitava tehtävässään. Nyt hän on antanut myrskyvaroituksen kahdelle muulle suurelle puolueelle. Katainen osoitti myös sen, että kertomalla todellisista vaihtoehdoista selkeästi ja asiallisesti, saavuttaa lopulta äänestäjien luottamuksen.
Jokainen on lehdestä voinut oman kuntansa, maakuntansa ja koko maan vaalitulokset lukea jo moneen kertaan. Analyysejä tilanteesta saamme vielä pitkään. Mikä sen herkullisempaa kuin arvailla, mitä tulos Kokoomuksen kannalta merkitsee. Kannatuksemme (21,8 %) oli parempi kuin kertaakaan 16 vuoteen eduskunta- tai kunnallisvaaleissa. Se, jos mikä antaa näille arvailuille myös pohjaa. Olemme jälleen yksi kolmesta suuresta. Kaksi näistä, kokoomus ja SDP nostivat vaaleissa kannatustaan.
Nämä vaalit osoittivat sen, että keskustan Jäätteenmäki-ilmiö oli kertakäyttötavaraa ja että he ovat nyt syöneet sen suomat eväät loppuun. Suomessa on selvästi kaksi erilaista poliittista vaihtoehtoa, kokoomus ja SDP. Keskusta ei enää hallitukseen päästyään ole ollut poliittinen vaihtoehto sosiaalidemokraateille. Päinvastoin, ulkopolitiikassa keskusta on mennyt täysin Tuomiojan linjoille ja varsinkin maatalouspolitiikassa se on antanut kaikessa periksi SDP:lle. Heittäytymällä demarien syliin keskusta ei enää ole vaihtoehto.
Kataisen kokoomus sai nyt selvästi eduskuntavaaleja paremmin ja kirkkaammin sanomansa perille ja tämä näkyy heti tuloksessa. Tuore puheenjohtaja on nuori mutta kokenut ja suosittu monissa ihmisryhmissä. Hänen sanomansa on otettu hyvin vastaan erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa. Molempien lukumäärä lisääntyi valtuutettujen joukossa.
Kokoomuksella on nyt pitkästä aikaa uskottava pääministeriehdokas. Katainen on ainoa, joka seuraavien eduskuntavaalien alla on vaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja. SDP ehtii siihen mennessä vaihtaa puheenjohtajaa. Kuka uusi puheenjohtaja lieneekin, on hän vailla laajempaa vaalikokemusta puolueen johtajana. Keskustan puheenjohtajalla, Vanhasella on vaalitappio alla. Presidentinvaaleilla tulee tietysti olemaan merkityksensä eduskuntavaalien lopputulokseen.
Viime eduskuntavaalien alla Anneli Jäätteenmäki pääsi haastamaan silloisen pääministerin Paavo Lipposen Irak-väitteillään. Syntyi tilanne, jossa oli haastaja ja haastettu. Muut jäivät auttamattomasti näytelmän ulkopuolelle. Katainen voi nyt ottaa haastajan roolin noustakseen seuraavan hallituksen pääministeriksi. Saimme esimakua tästä roolista jo kunnallisvaalien alla hänen esiintyessään TV:n vaalipaneeleissa. Kaikki askelmerkit osoittavat nyt siihen suuntaan, että Jyrki Katainen saa pääministerin salkun keväällä 2007.


