Puolet EU:n Itämeri-rahoista oli mennä banaaninviljelijämaille

Helsingin Sanomat 19.3.2010

BRYSSEL. Kymmenen miljoonaa euroa Itämeren suojeluun tarkoitetuista EU-rahoista oli vähällä mennä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen banaaninviljelijöiden tukemiseen.

Asiasta nousi EU-piireissä poliittinen kohu, ja hanke saatiin estettyä viime hetkellä.

EU:n komissio yritti turvautua Itämeri-rahoihin, koska banaaninviljelijöille tarkoitettua 190 miljoonan euron pottia oli vaikea saada kasaan.

Komissio haluaa tukea banaanimaita, jotta nämä sopeutuisivat uudenlaiseen kansainväliseen kauppaympäristöön.

Komission virkamiesten mukaan osa Itämeren alueen kehittämiseen tarkoitetuista varoista olisi jäänyt joka tapauksessa käyttämättä.

Asiaan havahduttiin viime viikolla Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa. Itämeren alueen maiden euroedustajat suurimmista poliittisista ryhmistä tyrmäsivät komission hankkeen.

"Itämeri-strategiasta ei ole otettu yhtään rahaa banaaninviejille", kehitysyhteistyökomissaari Andris Piebalgs vahvisti torstaina pienelle joukolle EU-kirjeenvaihtajia.

Itämeri-strategialle on EU:n budjetissa oma "linja", jonka perustamista ovat ajaneet euroedustajat Ville Itälä (kok) ja Carl Haglund (r).

Tänä vuonna Itämeri-strategialle on varattu budjettikohdassa 20 miljoonaa euroa.

"Kun kuulin, että Itämeri-rahaa oltiin panemassa banaaninviljelyyn, luulin ensin, että englannin kielen taitoni oli pettänyt. En ollut uskoa, että puhuttiin todellakin banaaneista", keskustaoikeiston EPP-ryhmään kuuluva Itälä (kok) kertoi torstaina.

Banaanihanketta oli viime viikolla aktiivisesti pysäyttämässä Haglund parlamentin liberaaliryhmästä. Peistä piti vääntää budjettikomissaari Janusz Lewandowskin kanssa.

EU-parlamentin budjettivaliokuntaan kuuluvan Haglundin mukaan komissio yritti budjettiteknistä kikkaa, joka kuitenkin politisoitui pahasti.

"Viesti parlamentilta oli, että Itämeri-rahoja ei saa viedä", Haglund kertoi torstaina.

Komissio suhtautuu nuivasti budjettikohtiin, jota euroedustajat ovat olleet luomassa.

Sekä Itämeri-rahojen saamista että niiden käyttämistä pitää valvoa silmä kovana, euroedustajat sanovat.