Suomalaisen politiikan superviikonloppu puoluekokouksineen meni ohi - ilman minua. Sinä aikana, jolloin minun piti puhua kokoomuksen puoluekokouksessa Eurooppa-politiikasta, makasin belgialaisessa sairaalassa tyräleikkauksen jälkitilassa. Asiat oli pakko panna tähän tärkeysjärjestykseen.

Nivustyrä on vaivannut minua pitkin kevättä, mutta liika kiire on ollut hyvä tekosyy välttää lääkäriä. Tilanteen laukaisi muutto, jota tehdessäni mielestäni hyväkuntoisena miehenä nostelin muuttolaatikoita kuin oikea muuttomies. Kivut nivusessa yltyivät siihen mittaan, että oli pakko lähteä lääkäriin. Onni oli, että uuden asuntomme vieressä on sairaala.

Lääkärin diagnoosi oli aika tyly. Yhden tyrän asemasta minulla olikin niitä kolme. Ne eivät sinänsä ole vaaraksi, mutta hoitamattomana kivut yltyvät ja komplikaatiot lisääntyvät. Järkikin sen tietenkin sanoo, mutta kun oli niin paljon muuta tärkeämpää… Nyt lääkäri passitti vastalauseistani välittämättä minut suoraan leikkauspöydälle.

Pakko se on sanoa. Leikkaus jännitti - tai ei ehkä leikkaus vaan olosuhteet. Vieras maa, vieras kieli, tuntematon lääketieteellinen terminologia. Ei siinä auta, vaikka olet jo vuodet asunut ulkomailla ja työskennellyt vierailla kielillä. Sekin arvelutti, että yleensä Belgiassa ei mikään suju yksinkertaisesti. Mutta koti-Suomeen tässä ei nyt ehditty.

Mutta osataan sitä muuallakin. Belgia yllätti. Sairaala oli siisti, ihmiset ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Kaikki toimi hyvin, kirurginen toimenpide hoidettiin ilman ylimääräistä kipua. Valmistautuminen leikkaukseen oli perusteellista. Kävin useammalla lääkärillä, jotka ystävällisesti kertoivat tarkkaan tulevasta. Jokaiselle oli myös erikseen maksettava, tulee aika kalliiksi omalle lompakolle. Tuntui kuitenkin siltä, että minut otettiin aivan henkilökohtaisesti, omana tapauksenani. Ainakin yksi asia Belgiassa siis toimii, ajattelin.

Kun jälkeenpäin keskustelin kirurgin kanssa, selitti hän sairaalan oloja sillä, että kyseessä on yksityissairaala. Kun on kilpailua, on pakko hoitaa asiat. Mutta muutenkin hoitoajattelu on toisenlaista kuin Suomessa, hän valisti. Eroa symboloi kipulääkkeiden käyttö.

Kirurgini on pari vuotta sitten tutustunut Suomen terveydenhoitoon. Hänen havaintojensa mukaan terveyskeskuksessa lääkäri kyllä tervehtii potilaansa, mutta keskittyy sen jälkeen tuijottamaan tietokoneen näyttöruutua. Kipulääkkeitä määrätään niukalti, suomalaisen ikään kuin täytyy hiukan kärsiä, ettei totuus unohtuisi. Belgiassa kipuja helpotetaan, siksi kipulääkkeet ovat olemassa. Että terveisiä vaan Aki Lindenille HUS:iin, tervetuloa tutustumaan Brysseliin Edith Cavell-sairaalan ajatteluun.

Nyt sairaalareissu on ohi, eikä tarvitse edes sanoa, että paskareissu, mutta tulihan tehtyä. Opin suomalaisena, että potilasta voi kohdella toisellakin tavalla, mutta silti erittäin päättävästi. Ja toiseksi havahduin tosiasiaan, että puoluekokous on puoluekokous, mutta terveys on sitä tärkeämpää. Sitä tosiasiaa ei muuta edes kokoomuksen puoluekokouksen hölmö päätös pakkoruotsin poistamisesta. Toisaalta täällä Brysselissä olen oppinut, että suomalaiset tarvitsevat ruotsin lisäksi monia muitakin kieliä.

Ihme ei ole, että kahden maahanmuuttaja-isoäidin kohtalo ja kohtelu Suomessa on herättänyt valtavan keskustelun, johon on osallistuttu ulkomailtakin. Minunkin hiukseni nousevat pystyyn, kun ajattelen näitä vanhoja ihmisiä, joille lupaillaan yhtä ja tehdään toista. Asian ydin on tässä: ihmisiä ei saa kohdella niin.

Minun mielestäni tämän asian taustalla on muistettava kaksi asiaa: sisältökysymys ja menettelytapa.

Asian ensimmäinen ulottuvuus on ydinperheen käsite. Mitä etelämmäs Euroopassa mennään, sitä laajempi se on. Jos sitä ei muualta huomaa, niin Serranon perheestä viimeistään. Välimeren maissa isovanhemmat ovat luonnollinen osa perhettä, eikä siihen tarvita kummallista "ydinperhe" käsitettä.
Sama koskee itäistä Eurooppaa ja EU:n uusia jäsenmaita. Isovanhemmat huolehtivat lapsenlapsista ja heistä huolehditaan yleisesti Virossakin. Venäjän asenteet Putin näyttää jo selvittäneen ainakin pääministeri Vanhaselle.

Kovin pitkälle ei tarvitse Suomessa historiaan mennä havaitakseen, että isovanhemmat ovat meilläkin kuuluneet perheeseen. Muutos on tullut kaiketi vasta, kun pohjoismainen hyvinvointivaltio on nostettu taikasanaksi. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia isovanhemmistakin, kuuluu teesi. Valtio takaa sen ja kunnat maksavat. Vaikka yhteiskunnan velvollisuudet on pyritty rajaamaan, pää on tulossa vetävän käteen. Kun rahat loppuvat, työntää hyvinvointivaltio varmaan iso vanhemmatkin taas lapsien vastuulle ja ydinperheen jäseniksi.

Varmaan pitäisi miettiä, mitä se hyvinvointivaltio oikein tarkoittaa. Ja mitä tarkoittaa hyvinvointi.

Toinen näkökulmani koskee lain tulkintaa. Nyt puhutaan lain muuttamisesta, että voitaisiin ottaa huomioon inhimilliset olosuhteet. Ihmettelen. Nyt voimassaoleva laki tarjoaa kyllä mahdollisuuden ratkaisujen kohtuullistuttamiseen. Ja vaikkei tarjoaisikaan, ovat lakikirjan alkuun kirjoitetut tuomarinohjeet voimassa olevaa oikeutta. Sen kohtuuden takia, joka laissa on, sitä noudatetaan, niissä sanotaan. Ja kehotetaan tuomaria tulkitsemaan lakia kohtuudella.

Kohtuullistuttamainen on toisin sanoen ikivanha suomalaiseen lainkäyttöön liittyvä traditio. Sen vähättely on samaa juurta kuin hyvinvointivaltion tulkinta. Lainsäädäntötekniikan "edistys" on työntänyt tuomarin harkintaa syrjemmälle. Mutta olemassa se edelleen on ja tuo vastuunsa tulkitsijoille.

Vallan kummallinen on tähän liittyen ajatus, ettei paria isoäitiä koskevaa päätöstä voida kohtuullistuttaa tasa-arvon takia. Lain tulkinta on olemassa sen takia, että jokainen tapaus on erilainen. Muutenhan tapaukset voitaisiin panna tietokoneeseen ja odottaa tuleeko lottovoitto vai vesiperä. Vähän siihen malliin tässä on nyt tehty.

Isoäitien puolesta on vedonnut presidentti. Pääministeri on luvannut heille parempaa tulevaisuutta. Ovatpa vetoomukset onnistuneessa muodossa tai ei, ne ovat isoäitien mielissä lupauksia. Nykyinen tilanne ei ole kansan oikeustajun mukainen. Muutoksen pitää olla siis nopea.
 

Parin viime vuoden kuluessa on hyväksytty Itämeri-strategia, sille on saatu oma budjettikohta EU:n budjettiin ja sinetiksi vielä 20 miljoonaa rahaa. Tavoite on ollut saada toimintaohjelma ja rahaa, jotta Itämeren kurja tila voidaan saada kääntymään paremmaksi.

Nyt näyttää huonolta. Ongelma on lähinnä se, että kukaan ei oikein koordinoi strategiaa ja siihen liittyviä hankkeita. Komissio pallottelee asiaa budjetti- ja aluepääosaston välillä. Budjettiosasto haluaisi laittaa rahat ihan muihin tarkoituksiin ja alueosasto yrittää epätoivoisesti miettiä, miten ja kenelle rahat oikein jaettaisiin. Kaikissa Itämeren alueen EU-maissa on omia hankkeita, joita hoidetaan omin voimin mutta kokoavaa voimaa ei ole.

Komissio on kaiken kaikkiaankin ollut nihkeä hankkeelle ja varsinkin sen rahoitukselle. Suomi muiden mukana on säestänyt komissiota. Onneksi kuitenkin ainakin osa eduskunnan jäsenistä on tajunnut rahoituksen merkityksen strategian toteuttamiselle. Lisäksi komissio pitää Itämeri-strategiaa Pohjoisen ulottuvuuden jatkeena, vaikka toisessa on kysymys EU:n sisäisestä politiikasta. Pohjoisessa ulottuvuudessa kysymys on ulkoisesta politiikasta ja suhteista Venäjään.

Kaikkein suurin ongelma siis kuitenkin on, että kukaan ei kanna vastuuta strategian vetämisestä ja koordinoinnista. Komissiosta tarvittaisiin aloite, jolla asia saataisiin eteenpäin. Jos ei ole vetäjää, eivät hajallaan olevat projektit kohtaa toisiaan ja kokonaisuus jää tilkkutäkiksi. Silloin on myös budjettiin myönnettyjen rahojen käyttö hankalaa.

Kollegani Tunne Kelam Virosta on tehnyt aluepääosastolle, DG regio:lle loistavan ehdotuksen. Lähinnä keskustelufoorumina toiminut Itämeren neuvosto voisi ottaa roolin hankkeen vetäjänä. Puheenjohtajuutta voisi kierrättää eri Itämeren EU-maiden pääministerien kesken vaikkapa vuoden kerrallaan. Eurooppaneuvoston puolivuosittain vaihtuva puheenjohtajuus sattuu liian harvoin Itämeren maalle, joten sen varaan ei voi laskea. Uutta potkua pitää saada ja nopeasti, muuten tilaisuus ja rahat on lopullisesti menetetty.

Draama nimeltä Tapaus Kreikka näyttää nyt päättyvän toisenlaiseen loppukohtaukseen kuin perinteiset näytelmät. Näyttämölle ei jää yhtään ruumista, kiitos lähinnä Olli Rehnin. EU:n komission aloitteilla tilanne on saatu hallintaan ja kauhuskenaariot väistyvät, vaikka kreikkalaiset protestoivat yhä kaduilla.

Euroopan talouden tulipalo on siis sammutettu tai ainakin saatu hallintaan, kuten termi kuuluu. Markkinat rauhoittuvat, kun media levittää pelastussanomaa. Liioiteltua tietenkin, mutta sellainen vain on viestinnän trendi. Olennaista on nyt nähdä, että hallintaan on saatu Kreikan palopesäke, mutta hiukankin pitemmällä tähtäyksellä riskejä on riittävästi. Tarvitaan seuraava askel. Velkaantuneiden euromaiden taloudet pitää välttämättä saada hallintaan. Siihen pelastuspaketti ei paljoa auta, se on tarkoitettu kriisejä varten. Pysyvämpiä tuloksia varten tarvitaan muita toimia.

Tämä tarkoittaa sitä, että euroalueen ja koko unionin taloudenpito pitää saada kontrollin alle. Käytännössä yhteisen rahapolitiikan lisäksi pitäisi luoda myös yhteinen talouspolitiikka. Muuten eri rahapolitiikkakaan toimi. Mikä on todistettu. Olli Rehnin ajatuksen mukaisesti pitäisi jäsenmaiden budjetit saada kontrolloiduiksi komissiossa ja luoda talouteen liittyvä kontrollisjärjestelmä.

Ajankohtaisen tilanteen jälkeen siis pitäisi tehdä perusteisiin menevät johtopäätökset, jotka ovat aika rankkoja. Ruma sana on kuitenkin sanottava niin kuin se on: on siirryttävä liittovaltion suuntaan. Monilla, myös minulla se tarkoittaa ajattelun tarkistamista. En ole liittovaltion kannattaja, mutta ajattelua on pakko tarkistaa, jos Euroopan halutaan edelleen kehittyvän.

Tapaus Kreikan positiivinen puoli on, että Euroopan vaihtoehdot ovat tulleet selvästi esille. Sokea Reettakin näkee ne nyt. Niitä on tasan kaksi: 1) tiukempi talouskuri eli federatiivinen, liittovaltiosuuntainen kehitys tai 2) heikompi ja huonompi unioni toistuvine talouskriiseineen. Sekin on vielä sanottava, ettei mitään yhtäkkisiä puhdasoppisia ratkaisuja ole. Haluttu suunta on vain täsmennettävä ja sen toteuttamiseksi on luotava instrumentteja ja pitkäjänteisyyttä.

Helpommin sanottu kuin tehty. Hyvä on myös muistaa, että tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin. Tapaus Kreikka toteutui, kun ummistettiin silmät ongelmilta, jotka olivat nähtävissä jo ajat sitten. Vieläkin tapaus Kreikan ratkaisun tiellä oli kaksi vakavaa estettä, jotka vaikuttavat erityisesti poliitikkojen käyttäytymiseen: Kreikan kansa ja Kreikkaa auttavien maiden kansat. Rahoituspaketti on rauhoittanut markkinat, mutta ei välttämättä äänestäjiä. Siksi tarvitaan komission lujaa otetta.

Toiseksi poliittisilta puolueilta kysytään vastuuntuntoa, mikä vaalien edellä on usein kohtuutonta. Esimerkiksi Suomessa, alkaneen vaalikampanjan ennuste ei ole hyvä. Soini on oma lukunsa, mutta Suomen sosiaalidemokraattien rynnistykseen populismin markkinoille olen pettynyt. Eero Heinäluomalle näyttää kelpaavan mikä tahansa oljenkorsi. Vaikka demarit saisivat itsensä ylös kannatuksen hetteiköstä juoksemalla perussuomalaisten perässä, joutuvat he kuitenkin ratkomaan juuri samoja kysymyksiä kuin porvarihallitus nyt. Nyt saattaisi porvarien olla aika ryhdistäytyä ja antaa yhteinen vastaus edessä oleviin ongelmiin - mukaan lukien EU:n pitkän tähtäyksen kehitys.

Ville Itälä

Keskiviikkona äänestettiin kuljettajayrittäjien työajasta työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa. Äänestyksen lopputulos oli Suomen ja suomalaisten yrittäjien kannalta katastrofi. Äänestyksen tulos tarkoittaa sitä, että itsenäiset kuljettajayrittäjät kuuluvat nyt työaikadirektiivin piiriin. Sen mukaan he eivät saa tehdä töitä enempää kuin kahdeksan tuntia päivässä. Eli, kun kahdeksan tunnin ajoaika on ohi, ei voi enää huoltaa autoa.

Suomi on iso maa. Siellä ajomatkat ovat pitkiä, joten päivän reissu saattaa joskus venyä. Vastapuolen perusteluna käyttämä tieturvallisuus ei ole kestävä, koska jo nyt ajoajan ja taukojen pituus on määritelty ja näitä on yrittäjien noudatettava ihan yhtä lailla kuin palkkakuskienkin. Toinen perustelu on, se että Suomi voisi hakea tähän sitten poikkeusta tai "järkevää ratkaisua", kuten Liisa Jaakonsaari asian ilmaisi. se oli ollut hänelläkin jo kädessä, mutta nappula sormen alla oli väärä.

Ammattiyhdistys sai nyt sen, mitä se on halunnutkin. Se haluaa pienet ja itsensä työllistävät yrittäjät pois maanteiltä ajamasta silloin, kun he itse haluavat lakkoilla ja lopettaa tavaran liikkumisen kokonaan. Tämä oli myös isojen maiden voitto pienistä. Niissä tilanne on aivan toisenlainen eikä pieniä, Suomessa tyypillisiä pieniä kuljetusyrityksiä ole.

Se, että viime metreillä Espanjan ja Italian mepit lähtivät puoluerajoja ylittämällä Ranskan kelkkaan ja äänestämään komission esitykseen pohjautuvaa kantaa vastaan, haiskahtaa pahasti suhmuroinnilta. Nyt täytyy vaan odottaa, että paljastuu se, mitä tässä on käytetty kauppatavarana.

Asian puolesta on taisteltu vuosia, yhteistyö liikenneministeriön virkamiesten sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka, SKAL ry:n kanssa on sujunut hyvin ja he ovat lobanneet laajalla rintamalla. Suomen asialle suosiolliset mepit ovat myös tehneet omissa ryhmissään kaikkensa, jotta näin järjettömään ratkaisuun ei päädyttäisi. Vihreät ja sosialistimepit eivät koskaan jaksaneet ymmärtää suomalaista yksityisyrittäjää.

Kyse on myös erittäin isosta periaatteellisesta kysymyksestä. On kyse yrittäjän vapaudesta ja sen rajoittamisesta. Voiko kuljettaja pestä autonsa tai tehdä kirjanpitoaan ajettuaan kahdeksan tuntia autoaan? Nyt äänestetyn päätöksen mukaan ei voi. Yritämme vielä ennen täysistuntoäänestystä hakea keinoja, jotta lopputulos sittenkin olisi toinen. Vaimonsa auton autoilija voi toki pestä, koska se kuuluu vapaa-aikaan. Peseeköhän vaimo sitten ukkonsa rekan vastapalvelukseksi?
 

Viikonloppuna soiteltiin ja meilailtiin edestakaisin siitä, mikä on tilanne ja pidetäänkö istunto normaalisti vai mitä tapahtuu. Kyseltiin, pitääkö yrittää tulla, koska selvää oli, että esimerkiksi Suomesta olisi mahdotonta lentää minnekään.

Monet ihmiset kuitenkin tulivat Strasbourgiin, kuka milläkin keinolla. Täpötäysillä junilla, busseilla, laivoilla ja autoilla. Hurjimmat ajoivat tuhansia kilometrejä päästäkseen tekemään työtänsä. Kaikki eivät päässeet ollenkaan.

Mepit odottivat koko viikonlopun päätöstä siitä, pietäänkö istunto normaalisti. Kuitenkin vasta maanantai-iltapäivällä ryhmäjohtajat ja parlamentin johto kokoontuivat ja päättivät, että istunto pidetään, mutta vain keskustellen, äänestyksiä ei ole ja että koko istunto kestää normaalin torstain sijasta vain keskiviikkoon. Eli käytännössä ne, jotka monin eri tavoin paikalle tulivat, tulivat turhaan. Varsinkin, kun lisäksi tehtiin päätös, että nekin, jotka joutuivat jäämään kotiin saavat päivärahan istuntopäiviltä.

Eräs luxembourgilainen meppi vastasi meiliketjuun, että meppien pitäisi käyttää mielikuvitusta päästäkseen paikalle ja on kyllä oma vika, jos ei onnistu. Kysyin samaiselta mepiltä, voisiko hän kertoa, mikä olisi hänen matkaehdotuksensa Suomesta Strasbourgiin, mutta ei hän tietenkään osannut vastata. Hän puolusteli vain Strasbourgin tärkeyttä ja sitä että yhtä vaikeaa olisi tulla Brysseliin. Tämä on järjetöntä Strasbourgin puolustamista. Automatka tai mikä tahansa kulkureitti on jo normaalistikin paljon hankalampi Strasbourgiin, kuin Brysseliin.

Eräällä kollegalla oli vierailijaryhmä tulossa Suomesta ja hänelle kerrottiin, että Kööpenhaminaan kesken jääneen matkan, kuten paluumatkan bussilla Suomeen ja muut jo syntyneet kulut, saisi meppi itse maksaa, koska vieraat eivät päässeet koskaan perille sovittuna ajankohtana.

Kaikki johtuu sääntöjen joustamattomuudesta, on turha selittää, että niissä ei erikseen mainita tulivuorenpurkauksia ja näiden seurauksia. Istunnon peruuttamisessa, siirtämisessä toiseen paikkaan vierailijoiden tai muiden asioiden suhteen olisi järjenkäyttö sallittua ja myös suotavaa.

Käytävällä onkin nyt 70 vuoden takaisten traagisten valokuvien lisäksi kaikkien lentoturmassa kuolleiden kuvat ja nimet. Kuvien rivi on pitkä ja vaikuttava. Eilen, keskiviikkona mepit kokoontuivat täysistuntosaliin viettämään kahden minuutin hiljaisuutta uhrien muistolle ja jokaisen tällä viikolla olleen kokouksen aluksi on myös vietetty hiljainen hetki. On tärkeää osoittaa solidaarisuutta puolalaisia kohtaan, heidän menetyksensä on ollut suuri.

Joudun itsekin lentämään usein ja väkisinkin on tullut mieleen, että kaikki on loppujen lopuksi pienestä kiinni. Välillä harmittaa, kun turvatarkastusjonoissa menee aikaa ja kaikkea pengotaan ja vesipullokin unohtuu aina silloin tällöin reppuun. Kun pääsee koneeseen istumaan, aikaa menee talvisaikaan jäänestoon ja välillä yhtäkkiä aletaankin tutkia jotain teknistä ongelmaa ja kello käy. Ehkä kuitenkin taas hetken jaksaa muistaa miksi, vaikka kiire omasta mielestä aina onkin eikä haluaisi odottaa.

Pohjoisen Euroopan ilmatilan sulkeminen Islannin tuhkapilven takia on viimeisin lentämistä koskeva uutinen. Hyvä, että reagoidaan nopeasti. Jos ilmatilaa ja kenttiä ei suljettaisi, vaaratilanteita tulisi ja Puolan turman kaltainen tilanne voisi olla taas edessä. Brysselin kenttäkin on jo suljettu, onneksi en tänään ole lähdössä minnekään.

Liikennevaliokunnassa on viime aikoina ollut käsittelyssä useitakin asiaan liittyviä raportteja. On mietitty esimerkiksi sitä, kuka maksaa lentoturvallisuudesta - asiakas, valtio, lentoyhtiöt vaiko EU? Kuka maksaa vahingot, jos jotain sattuu ja loukkaako läpivalaisu yksityisyyttä? Fakta on vain se, että entistä enemmän pitää näihin asioihin kiinnittää huomiota. Maksumiehen löytyminen ihmishengen rinnalla on sittenkin toisarvoinen seikka.

On uskomatonta, että notkahtaminen on ylipäätään mahdollista. Vielä uskomattomampia ovat sillan suunnittelijoiden selitykset. Se, ettei tiedetty savipenkkojen koostumusta tai ei osattu rakentaa siltaa, joka ei pysyisi paikallaan, ei tunnu nykytekniikan aikana mahdolliselta. Turussa on siltoja rakennettu vuosisatoja ja osa niistä on edelleen paikoillaan ja ahkerassa käytössä. Liikenne on lisääntynyt ja kalusto muuttunut raskaammaksi, mutta siinä ne vain pysyvät.

Turun taloustilanne on heikko ja leikkauksia pitää tehdä. Työttömyysluvut ovat korkealla, eikä valoa oikein ole näkyvissä. Kymmenen miljoonan euron lisälasku sillan korjaamiseen tai uudelleenrakentamiseen tuntuu turhan suurelta lisälaskulta, vaikka se ei suoraan budjetista menekään. Turku on saanut taas mainetta, joskaan ei kovin positiivista.

On tullut mieleen, että Myllysilta on kuin Euroopan talous. Se on romahtamispisteessä. Notkahdus oli alun perinkin todella raju ja milli kerrallaan mennään edelleen alaspäin. Nyt odotellaan vain sitä, alkaako nousu, kuten talousasiantuntijat jo ovat ennustaneet vai jatkuuko notkahtelu, kunnes pohja on saavutettu.

Vai pitäisikö ottaa positiivisesta maineesta kaikki irti ja jalkapalloilija David Beckhamin nostettua Turun maailmankartalle, tehdä kuten joku vääräleuka jo ehdotti: muuttaa Myllysillan nimi Becksin sillaksi, koska molemmilta on jänne poikki?

Näkökulmani pääministerin henkilöön on Brysselin näkökulma. Toivon keskustassa ymmärrettävän, että Suomen pääministerin tärkein - tai ainakin toiseksi tärkein - kotikenttä on Euroopan Unioni. Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeimmät päätökset tehdään Brysselin saleissa. Siellä ne tärkeimmät tupaillat pidetään, eikä kuulijoita tarvitse olla täyttä kolmeakymmentä.

Mistä EU:ssa sitten lähiaikoina on kyse? Kepulaisia varmaan kiinnostaa se, että Euroopan maatalouspolitiikan kokonaisuudistus on jo suuntaviivoja muokkaavan pohdinnan kohteena. Ministeri Anttilan kyvyt eivät siinä keskustelussa vakuuta. Pääministeriä tarvitaan. Muut tärkeimmät asiat liittyvät Euroopan talouden vahvistamiseen, ympäristöpolitiikkaan, liikenteeseen ja Suomen kannalta keskeiseen Itämereen.

Mitä ominaisuuksia pääministeriltä edellytetään, jotta pärjää eurooppalaisilla foorumeilla? Tässä keskeisimmät:
1) Euroopan Unioni on tunnettava kiitettävästi, hyväkään tuntemus ei ole riittävästi.
2) EU:n keskeiset vaikuttajat on tunnettava henkilökohtaisesti, ei vain kokouspöydistä.
3) Heidän kanssaan on kyettävä kommunikoimaan sujuvasti. Ainakin EU:n yleisin kieli, englanti on oltava hallussa. Saksa tai ranska antaisi sivistyneen tunnun. Sitä monet Euroopassa vielä arvostavat.
4) Persoonallisuutta on oltava riittävästi. Suomalaisuudessa löytyy siihen riittävästi pohjaa.
5) Sydämen pitäisi sykkiä Euroopalle, vaikka olisi EU-kriittinenkin. Tämä huomautus tehtiin Vanhaselle, joka puhui ilman laaksoa ja kukkulaa suoraan papereista EU:n puheenjohtajamaan näkemyksiä päivä Tony Blairin loistavan puheen jälkeen. Kysymys ei ole vain kielitaidosta, vaan siitä, että on näkemystä. Yhtä oikeaa ei ole, mutta näkemystä EU:sta yleensä on oltava.

Kuten edellä jo sanoin enempää henkilöihin en mene, toivon vain että keskustassa ymmärretään, mistä on kyse. Ihan helppo yhdistelmä ei ole maakuntien mies tai nainen ja eurooppalainen vaikuttaja, mutta ei se ole mahdotontakaan, kuten Olli Rehnin esimerkki osoittaa. Hänen edessään ovat kuitenkin suuremmat kammarit.

Yleinen käsitys näyttää olevan, että parlamentilla on halu vaihtaa ainakin yksi komissaari. Nyt käydään hermopeliä siitä, minkä puolueen komissaariehdokas tämä tulee olemaan. Tähän kovaan poliittisen peliin nappulaksi on joutunut Olli Rehn. Jokainen puolue haluaa, että muillakin on joku, joka joutuu arvostelun kohteeksi. Siinä vaiheessa, kun joudutaan neuvottelutilanteeseen, jokaisella puolueella pitää olla pelivaraa ja jokaisella puolueella pitää olla yksi uhanalainen kandidaatti. Kauhun tasapaino säilyy tätä kautta.

Se, että Rehniä kuultiin jo maanantaina ja arvostelu alkoi vasta torstaina ja perjantaina osoittaa, että kyse on pelistä. Maanantaina kommentit olivat pääosin positiivisia. Sen jälkeen kun kahden pääpuolueen kandidaatit joutuivat arvostelun kohteeksi, piti löytää myös liberaali arvosteltavaksi. Rehnin osaamista ja tietoja ei voi kyseenalaistaa. Jottei häntä ja hänen salkkuaan uhrattaisi likaisen pelin vuoksi, olisi suomalaisten meppien tuettava kokenutta Olli Rehniä.