Yrittäjän vapautta rajoitetaan rankasti
Työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan äänestyksen myötä itsenäiset kuljetusyrittäjät kuuluvat nyt työaikadirektiivin piiriin, joka on suomalaisten yrittäjien kannalta katastrofi.
Keskiviikkona äänestettiin kuljettajayrittäjien työajasta työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa. Äänestyksen lopputulos oli Suomen ja suomalaisten yrittäjien kannalta katastrofi. Äänestyksen tulos tarkoittaa sitä, että itsenäiset kuljettajayrittäjät kuuluvat nyt työaikadirektiivin piiriin. Sen mukaan he eivät saa tehdä töitä enempää kuin kahdeksan tuntia päivässä. Eli, kun kahdeksan tunnin ajoaika on ohi, ei voi enää huoltaa autoa.
Suomi on iso maa. Siellä ajomatkat ovat pitkiä, joten päivän reissu saattaa joskus venyä. Vastapuolen perusteluna käyttämä tieturvallisuus ei ole kestävä, koska jo nyt ajoajan ja taukojen pituus on määritelty ja näitä on yrittäjien noudatettava ihan yhtä lailla kuin palkkakuskienkin. Toinen perustelu on, se että Suomi voisi hakea tähän sitten poikkeusta tai "järkevää ratkaisua", kuten Liisa Jaakonsaari asian ilmaisi. se oli ollut hänelläkin jo kädessä, mutta nappula sormen alla oli väärä.
Ammattiyhdistys sai nyt sen, mitä se on halunnutkin. Se haluaa pienet ja itsensä työllistävät yrittäjät pois maanteiltä ajamasta silloin, kun he itse haluavat lakkoilla ja lopettaa tavaran liikkumisen kokonaan. Tämä oli myös isojen maiden voitto pienistä. Niissä tilanne on aivan toisenlainen eikä pieniä, Suomessa tyypillisiä pieniä kuljetusyrityksiä ole.
Se, että viime metreillä Espanjan ja Italian mepit lähtivät puoluerajoja ylittämällä Ranskan kelkkaan ja äänestämään komission esitykseen pohjautuvaa kantaa vastaan, haiskahtaa pahasti suhmuroinnilta. Nyt täytyy vaan odottaa, että paljastuu se, mitä tässä on käytetty kauppatavarana.
Asian puolesta on taisteltu vuosia, yhteistyö liikenneministeriön virkamiesten sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka, SKAL ry:n kanssa on sujunut hyvin ja he ovat lobanneet laajalla rintamalla. Suomen asialle suosiolliset mepit ovat myös tehneet omissa ryhmissään kaikkensa, jotta näin järjettömään ratkaisuun ei päädyttäisi. Vihreät ja sosialistimepit eivät koskaan jaksaneet ymmärtää suomalaista yksityisyrittäjää.
Kyse on myös erittäin isosta periaatteellisesta kysymyksestä. On kyse yrittäjän vapaudesta ja sen rajoittamisesta. Voiko kuljettaja pestä autonsa tai tehdä kirjanpitoaan ajettuaan kahdeksan tuntia autoaan? Nyt äänestetyn päätöksen mukaan ei voi. Yritämme vielä ennen täysistuntoäänestystä hakea keinoja, jotta lopputulos sittenkin olisi toinen. Vaimonsa auton autoilija voi toki pestä, koska se kuuluu vapaa-aikaan. Peseeköhän vaimo sitten ukkonsa rekan vastapalvelukseksi?


