Yhteisvastuun vesityksestä hyötyy vain EU-vastainen populismi
Mitä nyt Eurooppa, on kaikki syy kysyä sen jälkeen kun Saksa ja Ranska pyyhkivät mitä pyyhkivät Euroopan valtiovarainministerien yrityksillä saada kuria Euroopan talouskehitykseen. Eurooppa on maailman suurin talousalue, mutta vain teoriassa ja vain teoriassa niin kauan kun yhteisestä linjasta ei päästä sopuun muuta kuin teoriassa. Siihen taas ei päästä niin kauan kuin suuret jäsenvaltiot Saksa ja Ranska katsovat asioita vain omalta, eivät Euroopan yhteiseltä kannalta.
Ei ole ihme, jos nyt kysytään, riittääkö Saksalle Euroopaksi se, että pelastetaan saksalaiset pankit Kreikan katastrofilta. Provosoivaan kysymykseen on tietenkin olemassa samanlainen vastaus: ei riitä, pitäähän ne pelastaa vielä Espanjan aurinkorannikonkin holtittomilta lainoituksilta. Tällä linjalla voi jatkaa suoran politiikan alueellekin: Kuka muu yhteisvastuun vesityksestä hyötyy kuin Timo Soini. Kyllä populisteja löytyy muualtakin, mutta Saksassa ja Ranskassa ne ehkä pysyvät tämän jälkeen paremmin ruodussa.
Ei todellisuus tietenkään ole ihan näin mustavalkoinen, vaan pikemminkin kuorittua maitoa, kuten kansainväliset päätökset usein muutenkin. Euroopan valtiovarainministerien ja komission yritykset saada tuhlaajat niukalle linjalle palautti politiikan arkeen jo toisen kerran Saksan ja Ranskan yhteinen poliittinen päätös. Ne päättivät, että tiukkaa talouskuria pitää noudattaa, mutta vain viiveellä ja vain periaatteessa. Tämä on jo toinen kerta, kun suuret maat repivät vuonna 1992 päätetyn - tai yhdessä sovitun - kasvu ja vakaussopimuksen raamit. Euroopan vahva mies Angela Merkelkin puhuu kyllä juhlapuheissa yhteisen Euroopan puolesta, mutta käytännön päätöksiä tehtäessä mieleen tulee neuvostoajan totuus: pumaga on pumaga, mutta praktika on praktika.
Ei tämä ole hyvä tie.
Suomalaista tilanne jurppii erityisesti kolmesta syystä. Ensinnäkin esityksen talouskurin tiukentamisesta ja tiukennusten noudattamisesta on tehnyt komissaari Olli Rehn, suomalainen. Ei hän komissiossa Suomea edusta, mutta ylpeyttä on voinut tuntea hänen rauhallisen, mutta päättäväisen linjansa johdosta. Tämän verran kansallistunnetta unionin jäsenelle saa olla. Federaatiossa kansallismielisyys olisi jo hyve, mikä on syytä huomata. Sitä kohti ollaan menossa, ja siksi kyse siitä, kenen ehdoilla yhteistä Eurooppaa tehdään, on tärkeä.
Toiseksi tilanne jurppii sen takia, että Suomessa kasvu- ja vakaussopimus säännöt on otettu tosissaan, kuten yleensä muissakin pienissä maissa. Mitä pienet edellä, sitä suuret perässä, on toivottu, mutta turhaan. Toisin päin tämä sanonta ei kuitenkaan voi ainakaan tärkeimmissä asioissa toimia, nähdään.
Ja kolmanneksi jokainen tietää, että Euroopan tulevaisuuden ratkaisee se, mitä suuret Saksa ja Ranska tekevät. Eurooppa voi kestää juuri ja juuri sen, että pienet slarvaavat. Suomen vaje olisi hyttysen surinaa, mutta suurten holtittomuus vie koko maanosan kerralla ahdinkoon. Tästä suhtautumisesta yhdessä päätettyihin rajoihin viime kädessä on kysymys. Saksa ja Ranska haluavat panna sopimusta rikkoneet maat hyllylle, mutta pienet käytännön vastuuseen. Saksan ja Ranskan ehdottamat periaatepäätökset vaativat koko unionin yksimielisyyttä, jonka varmaan ainakin Kreikka kaataa. Kyynisesti voi ajatella, että se on tarkoituskin.
Se mitä Luxemburgissa päätettiin on todella huono merkki EU:n tulevaisuuden kannalta Mutta minkäs voit. Luxemburgin päätökset tulevat kyllä Euroopan parlamentin käsittelyyn, jolloin parlamentin jäsen Itälä voi käyttää kriittisen puheenvuoron, mutta ei se asiaa muuksi muuta. Keskustaoikeistolaisen ryhmän vahvimmat vaikuttajat ovat kuitenkin Saksa ja Ranska - kuten muissakin ryhmissä. Pitäisikö siis pienten maiden liittoutua kiinteämmin yhteen ohi nyt muodostuneiden eurooppalaisten puolueryhmien? Ei se tätä asiaa tässä ja nyt muuttaisi, mutta ei se silti huonokaan ajatus ole. Ainakin pohjoismaiselle suuntaukselle saisi tätä kautta enemmän painoa EU:n sisällä. Mutta se edellyttää tietenkin sitä, että ainakin suomalaiset parlamentin jäsenet pitäisivät tiiviimmin yhtä pienille mailla tärkeissä linjakysymyksissä ja olisivat suomalaiselle kannalla eli tässä asiassa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen takana.