Parlamentti säästää

Laadin keväällä raportin Euroopan parlamentin varojenkäytöstä koskien vuotta 2009. Raportissa esitettiin runsaasti kysymyksiä muun muassa parlamentin säästöistä ja monien eri toimintojen tehostamisesta.

 

Tänään talousarvion valvontavaliokunta kuuli parlamentin pääsihteerin vastaukset raportissa esitettyihin kysymyksiin.

 

Hyvää on, että pääsihteeri on suhtautunut vakavasti useimpiin esitettyihin ongelmiin. Takavuosina ei nimittäin virkamieskunta aina edes välittänyt näihin raportteihin vastata. Nyt kuulimme, että parlamentti on vakavasti tekemässä oli 20 miljoonan euron säästösuunnitelmat.

 

Paikkaamisen varaa tosin vieläkin on. Valiokunta on suhtautunut pitkään varsin kriittisesti muun muassa parlamentin jakamiin palkintoihin sekä parlamentin nettitelevisioon, jota juuri kukaan ei katsele. Mutta kun kerran jotain on perustettu, on siitä aina äärimmäisen vaikea luopua. Niin näyttää nytkin olevan.

 

Ei siis ihme, että hollantilainen kollegani kokouksessa totesikin, että vastauksia lukiessaan hänelle tuli tunne kuin olisi ollut vanhassa televisiosarjassa "Kyllä, herra ministeri".

 

Yksi hyvistä uutisista oli, että pääsihteeri kertoi parlamentin pyrkivän täysin paperittomiin valiokuntakokouksiin. Kun lähes kaikki kokouspaperit ovat jo nyt sähköisessä muodossa, niin paljoa ei tarvittaisi siihen, että kansiot tulisivat sähköisesti meidän meppien kannettaville tietokoneille.

 

Suurin säästö olisi tietenkin Strasbourgin istuntojen lopettaminen, josta talteen jäisi ainakin 160 miljoonaa euroa vuodessa. Se vaatisi kuitenkin jäsenmaiden yksimielisyyden. Parlamentin enemmistön keväällä ottama kanta yhden istuntopaikan puolesta ei näin ollen asiaa ratkaise. Valitettavasti.